Seurasin viikonloppuna keskustelua salilla treenaamisesta Facebook-ryhmässä, joka on tarkoitettu CP-vamman kanssa eläville. Eräs mies tarjosi neuvojaan treenaamisesta kiinnostuneille. Eräs kommentoija ihmetteli, onko tämä treenaaminen edes mahdollista CP:n kanssa. Toinen kertoi omista kokemuksistaan ja salin tuomista hyödyistä.
Itse löysin treenaamisen vuosi sitten. Laji oli kasvattamassa räjähdysmäisesti suosiotaan ikäisteni keskuudessa. Moni ystäväni suunnittelikin salijäsenyyden hankkimista. Kävin tuolloin läpi erästä henkisesti rankkaa elämänmuutosta, joten kaipasin kipeästi vaihtoehtoa kotona suremiselle. Ystävieni puheet saivat minut pohtimaan, että miksi en minäkin voisi edes kokeilla. Kynnys salille menemisessä oli kuitenkin korkea; olihan minulla jo vuosia ollut koululiikunnastakin vapautus. En siis ollut koskaan oikeasti oppinut nauttimaan liikkumisesta.
Lopulta kuitenkin rohkaistuin. Pyysin mukaani aluksi kummitätiäni, jonka kanssa kävimme salin laitteet läpi. Innostuin lajista välittömästi! Ensimmäisen kerran jälkeen löysin itseni salilta jo seuraavana aamuna. Ahdistukseni ja fyysiset kipuni helpottivat, itsetuntoni kasvoi ja jaksoin paljon paremmin arjen askareissa. Olen myös saanut lukuisia kommentteja siitä, kuinka kävelyni on parantunut ja ryhtini suoristunut. Kaiken lisäksi aikaisemmin tarvitsemani botox-pistokset jäivät pois kokonaan kipujen helpottaessa! Tuntui aivan uskomattomalta pystyä liikunnallisesti samaan kuin muutkin ja vielä nauttia siitä!
Mielestäni liikuntavamman kanssa eläviä tulisi rohkaista enemmän liikkumaan ja kokeilemaan eri lajeja. Itse en ollut ollenkaan varma kyvyistäni ennen kuin kokeilin treenaamista. Omaan elämääni liikunnalla on ollut niin suuri vaikutus, että uskoisin siitä olevan hyötyä myös muillekin, omien kykyjen rajoissa tietenkin. Asiaa hieman tutkiessani löysin CP-liiton teettämän kuntosalioppaan, joka löytyy osoitteesta http://www.cp-liitto.fi/files/2627/Kuntosaliopas_paino_2013_rajattu.pdf. Omaan makuuni opas on ehkä hieman liian suppea liikkeiden määrän osalta, mutta sillä pääsee varmasti hyvin alkuun. Itse tarvitsen treeniliikkeisiini vaihtelua, jotta mielenkiintoni pysyy yllä.
Tiedän, että monen mielestä liioittelen. Olisin varmasti aikaisemmin itsekin ajatellut niin. En todellakaan nauttinut koululiikunnasta silloin, kun se vielä peruskoulussa oli minulle pakollista. Jo ajatuskin erilaisista pallopeleistä tai vaikkapa hiihtämisestä nosti tuskanhien pintaan. Jotkin lajit, kuten luistelu, eivät edes onnistuneet lainkaan. En myöskään osaa ajaa tavallisella polkupyörällä. Nuorempana pyöräilin paljonkin apupyörien kanssa, mutta pyörän korvasi täysi-ikäisyyden saavutettuani valitettavasti auto.
Toivon siis, että yhä useampi uskaltaisi lähteä salille kokeilemaan. Mukaan kannattaa ottaa tuttu, joka tietää laitteista ja mahdollisista rajoitteistasi mahdollisimman laajasti. Myös salien personal trainerit ovat valmiita neuvomaan ja auttamaan. Oman salini PT sattui olemaan fysioterapeuttikin, joten hänen kanssaan tuntui luontevalta suunnitella harjoitusohjelmani ja käydä se läpi laite kerrallaan. Saleja on luonnollisestikin erilaisia, joten kannattaa tutustua vaihtoehtoihin ja valita itselleen sopiva. Monet salit tarjoavat ilmaisia kokeilukertoja, joita kannattaa hyödyntää. Vain yrittämällä saa muutosta aikaan, joten kaikki rohkeasti kokeilemaan! :)
- T
Moi! Mulla on myös CP-vamma (Diplegia Spastica) ja käyn säännöllisesti salilla. Harjoitteluni on suunniteltu niin että pystyn suoriutumaan treeni-ohjelmasta täysin ilman toisen ihmisen apua. Sen jälkeen kun aloitin salitreenamisen niin motivaatio kasvaa sitä mukaan kun kehitystä tapahtuu, eli koko ajan. Haluisin mielelläni tietää mikä FB-ryhmä oli kyseessä :)
VastaaPoistaMoikka! Kiitos kommentistasi. :) Motivaatio todellakin kasvaa, kun huomaa kuinka treenaamisesta on hyötyä! Kuinka kauan olet käynyt salilla?
PoistaRyhmä löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/groups/2222461797/ :)
- T
Reilu puoli vuotta.
PoistaCP-vamma löytyy tästäkin osoitteesta (tosin oikeanpuoleinen hemiplegia eli hemiplegia spastica) ja treenaaminen on muodostunut intohimoksi ja elämäntavaksi. Nyt on motivaatio tosin hieman miinuksen puolella, koska päähäni on liian vahvasti iskostunut ajatus, että "onko mitään järkeä treenata tai kehitynkö mä haluamallani tavalla, koska mulla on rajoite" eli treenaanko minä vain "rajoitteeni takia". Haluan treenata tulosten takia enkä vain rajoitteen takia, koska haluan saada näkyviä lihaksia. Kiitos nyt vallalla olevan fitness-ilmiön, motivaatiokuvia löytyy ympäri Internetiä, koska fitnessharrastajia on enemmän kuin laki sallii. Haen motivaatiota juuri fitness-kisaajista ja jos ei mulla olisi rajoitetta, niin varmana itsekin tavoittelisin jotain niin suurta kuin he. Äitini mielestä saan huonoja vaikutteita fitness-kilpailijoista ja siitä, että treenaan joskus liian kovaa. Kärsivällisyys, maltti ja treenaus ei mulla valitettavasti sovi samaan lauseeseen, Joskus ahdistuksissani menen salille ja vedän "itsetuhotreenin" vain sen takia, että "tuntisin jotain". Siinähän ei ole mitään järkeä, mutta tavaksi on jäänyt.
VastaaPoistaKoko lyhyen elämäni oon saanut fysioterapiaa (18-vuotiaaksi asti) ja siellä sitten tutustuttiin kuntosalimaailmaan. Siitä jäi semisti paha maku suuhun, koska silloin treenaaminen yhdistettiin vahvasti siihen, että "on pakko treenata, koska rajoite". Tai oikeastaan, itse omassa päässäni yhdistin kaksi asiaa yhteen. Pitkään menikin niin, että inhosin koko salia ja treenausta, mutta kun muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan synnyinkaupungistani, aloin käymään muuten vaan salilla. Loppu on sitten historiaa! ;)
Lisää tästä aiheesta voi mun blogista lukea täältä: http://elinabitchye.blogspot.fi/2013/03/keho-on-mun-temppeli.html
Kuulostaapa tutulta! Itse aloitin treenaamisen, koska kaikki muutkin treenasivat ja koska tarvitsin keinon purkaa eron jälkeistä ahdistusta. Myöhemmin motivaation lähteeni muuttuivat: halusin panostaa näkyviin lihaksiin, ja kimmokkeen sainkin juuri näistä motivaatiokuvista. Toki suuri syy edelleen oli myös vammastani johtuvien kipujen ja lihasheikkouden helpottaminen. Aloin melko pian saamaan kehuja varsinkin käsivarsien lihaksistani, mikä luonnollisesti sai minut entistä motivoituneemmaksi. Varmasti minäkin kilpailisin ilman vammaani, ja olen pohtinut myös juuri samaa kuin sinä eli estääkö vammani saavuttamasta haluamiani tuloksia. Olen tullut siihen lopputulokseen, että en voi tätä koskaan tietää täysin varmaksi. Tiedän vain, että treenaamisesta on minulle valtava hyöty, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Myös ikääntyminen ja mahdollinen toimintakyvyn huomattava aleneminen mietityttävät minua, joten pyrin treenaamisella ainakin hidastamaan sitä mahdollisimman paljon.
PoistaMinäkin olen saanut fysioterapiaa puolivuotiaasta asti ja se jatkuu edelleen. Fysioterapeuttini kanssa olemme tutustuneet muun muassa uintiin ja lumikenkäilyyn, normaalin venyttelyn ja muun ohella. Treenaamiseen minua aikaisemmin yrittivät kannustaa muut tahot, jolloin koin tämän painostamisena enkä ollut ollenkaan kiinnostunut. Myöhemmin sitten löysin tieni salille omatoimisesti. Sen täytyy siis todellakin lähteä sinusta itsestä, jotta se olisi miellyttävää.
Tällä hetkellä minua kiinnostavat ryhmäliikunnat, kuten pilates tai jooga. Huonojen liikuntatuntikokemusten vuoksi en kuitenkaan ole ainakaan vielä uskaltautunut kokeilemaan. Aika näyttää. Lupaan kirjoittaa kokemuksistani, mikäli joskus saan kerättyä sitä varten tarpeeksi rohkeutta! :)