Whataya want from me?

Eilen istuin yhdessä lempikahviloistani ystäväni kanssa. Vaihdoimme kuulumisia ja naureskelimme sattuneille asioille. Emme missään nimessä kuitenkaan olleet millään tavalla huomiota herättävän kovaäänisiä. Suoraan edessäni, ystäväni takana, istui nainen joka kuitenkin tuijotti minua lakkaamatta. Katsoin häntä pitkään takaisin, mutta hänen ilmeensäkään ei värähtänyt. Hän tuskin edes kuuli oman seuransa puheita. Mietin pitkään, tunnenko hänet jostain. Tulin siihen tulokseen, että en tunne. Oloni alkoi olla jo huomattavan vaivautunut.

Vaikka olen tottunut siihen, että aiheutan ihmisissä huvittavia reaktioita, en silti ymmärrä. Olisi erittäin hauska tietää, mitä tuo nainen oikein ajatteli. Tarkistin ulkonäköni, ja näytin aivan samalta kuin yleensäkin; hiukset hyvin, siistit vaatteet. Meikitkään eivät olleet poskilla. Monet ihmiset ovat luulleet minun olevan juovuksissa keskellä päivää pakkoliikkeistäni johtuen. Ehkä tämä sai naisen vilkuilemaan pöytäämme.

Ystäväni kanssa tietenkin päätimme, että olimme vain niin häikäisevän kauniita, ettei nainen saanut silmiään irti. :) Hyvää perjantaita!

- T

Kyllä, tämä on mainos!

Ja vieläpä ilmainen sellainen. Yleensä naurahdan tämäntyyppiselle "piilomainonnalle", mutta nyt on pakko kirjoittaa.

Vaikka pääasiassa pystyn elämään melko itsenäisesti, on minulla ollut yksi ratkaisematon, kahvin juontiin liittyvä ongelma. En nimittäin pysty kantamaan minkäänlaista nestettä avoimessa astiassa, esimerkiksi siis kahvia tavallisessa kupissa. Lopputuloksena on joka kerta kahvit allekirjoittaneen päällä ja päivä pilalla. Olen siis esimerkiksi kahvilaan mennessäni täysin toisten ihmisten armoilla. Ystävieni kanssa kahvitellessa ei luonnollisesti ole ongelmaa - nämä maailman ihanimmat ihmiset kyllä kantavat juomani täysin pyytämättä. Kiitos siitä heille. Yksin asioidessani saan apua henkilökunnalta, joten sekään ei tuota ongelmia.

Sitä vastoin tilanteet, joissa kahviseurani on hieman tuntemattomampaa, saavat minut vaivautuneeksi. Treffiseuraa tai ihmistä, johon muuten haluat tehdä vaikutuksen, on paljon vaikeampaa pyytää auttamaan. Asian ei tietenkään pitäisi olla näin, mutta se silti on. Asiahan ei oikeasti ole toiselle suuri vaiva, ja monet auttaisivat oikein mielellään. Olen kuitenkin muutaman kerran jopa kieltäytynyt tai stressannut aivan laittoman paljon tilanteista, joissa joudun pyytämään tätä pientä palvelusta. Tavallisesti olenkin vaihtanut juomani kahvista esimerkiksi korkilliseen limupulloon. Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset apuväline- ja astiastokuvastot sekä mukeja valmistavien yritysten valikoimat. Myös apuvälinelainaamosta olen kysynyt. Vasta nyt olen ratkaissut tämän vuosia vaivanneen ongelmani.

Keep Cup on Australiassa kehitetty, muovinen muki. Sen taustalla on ollut kestävän kehityksen periaate: saada ihmiset käyttämään useita kertoja hyödynnettävää kahvimukia pahvisten take away -mukien sijasta. Miksi sitten en vain ole hankkinut tavallista termosmukia? Koska ne eivät toimi. Markkinoilla olevissa mukeissa on tyypillisesti joko aukon sijoitus pielessä tai sitä ei saa peittoon juoman kuljetuksen ajaksi. Olen todella innoissani tästä mukista, koska se oikeasti toimii minun käytössäni ja lisää itsenäisyytäni, sillä mukin juoma-aukon saa kätevästi suljettua tiiviisti eikä juoma läiky kuljetuksen aikana. Ja mikä ihana tekosyy vedota kestävään kehitykseen vamman aiheuttamien rajoitteiden sijaan!

Sain Keep Cup mukin lainaan testattavaksi ystävältäni. Mukeja Suomessa myyvät esimerkiksi Sodexon kahviot, Kaffecentralen ja useat verkkokaupat. Lisäksi Keep Cupin omilta sivuilta on mahdollista tilata muki haluamillaan väreillä. Vaihtoehtoja on lukemattomia. Valittavana on  myös neljä eri kokoa. Omani ovat jo matkalla, tilasin niitä kaksi Kuppi kuumaa -verkkokaupasta. En malta odottaa pakettiani! Toivon todella, että Keep Cup tavoittaisi mahdollisimman monet niitä tarvitsevat, koska ne todella helpottavat elämää. Tietysti näin söpöstä mukista on mukava juoda kenen vain. Mukavia kahvi- ja teehetkiä!

- T

keepcup.com

Kuka minä olen?

Kuka minä sitten olen?

Olen parikymppinen nuori nainen. Rakastan hyvää seuraa, hauskanpitoa, muotia, lukemista, kuntosaleilua ja suklaata. Minulla on maailman ihanimmat ystävät. Ammattikorkeakouluopintoni ovat aivan loppusuoralla, ja haavenani on jatkaa niiden jälkeen yliopistossa. Olen herkkä, pohdiskeleva, kunnianhimoinen ja  tunnollinen. Joissain asioissa kuitenkin impulsiivinen. Minua ärsyttävät ihmisten epäoikeudenmukaisuus, yksinkertaisuus ja suvaitsemattomuus. 

Olen siis monia asioita. Tämän kaiken lisäksi minulla on liikkumiseeni vaikuttava CP-vamma. Ilman sitä en olisi minä, mutta se ei kuitenkaan ole koko totuus. Vain pieni osa minua. Suurimman osan ajastani en edes muista sitä, enkä anna sen missään nimessä olla esteenä tekemisilleni ja menemisilleni.

Pystyn siis elämään vammastani huolimatta melko itsenäisesti. Apua tarvitsen vain pienissä asioissa, kuten juomalasin kantamisessa. Suurin vaikutus tällä on ollut minun elämääni henkisesti: vuosia jatkunut koulukiusaaminen ja ihmisten käytös minua kohtaan ovat jättäneet jälkensä. Siksi monissa teksteissä tulen kirjoittamaan tilanteista, joissa ihmiset reagoivat läsnäollessani erikoisesti. Tämä on ikään kuin luontaisin tapa minulle käsitellä näitä tilanteita, niiden jakaminen. 

Nykyään opiskeluympäristöni on hyvin suvaitsevainen ja joustava minua kohtaan. Tästä olen äärimmäisen kiitollinen. Myöskin tuntemattomien ihmistenkatseisiin ja kommentteihin osaan pääasiassa suhtautua huumorilla.

Miksi siis aloitan tämän blogin nyt?  Olen suunnitellut tätä jo jonkin aikaa. Haluan herättää keskustelua, saada lukijani ajattelemaan asioita eri kannalta ja tarjota tukea kaltaisilleni. Lisäksi nautin kirjoittamisesta. Pyrin kirjoittamaan aina vain, kun suinkin ehdin. Tällä hetkellä suurin osa aikani menee opinnäytetyön parissa. 

Minulta saa kysyä mitä vain, vammastani tai ihan mistä vain muustakin. Vastaan oikein mielelläni. Toivon, että juuri sinä nautit blogistani ja se tuottaa sinulle jotakin lisäarvoa. 

- T

Hei Sinä!

Tänään suutuin. Suutuin oikein toden teolla.

Kiirehdin väsyneenä työharjoittelupäivän jälkeen invapaikalle pysäköidylle autolleni matkalla ripsihuoltoon. Taas se oli siellä. Jo toisen kerran hyvin lyhyen ajan sisällä. Nimittäin oman autoni kuljettajan puolelle ihan kiinni pysäköity auto. Näytti siltä, kuin auto olisi yritetty pysäköidä ruutuun poikittain. Ei kun urheilemaan siis! Siinä vaihdekepin päältä kuljettajan penkille ähkiessäni muistelin tuon viereisen auton omistajan huvittunutta ilmettä, kun näki minut pari viikkoa sitten voimistelemassa. 

Minulla on liikkumiseeni vaikuttava CP-vamma. Ei, en ole kehitysvammainen vaikka moni niin väittääkin. Satun vain kävelemään omalla, erilaisella tavallani ja käyttämään luovuutta muutamissa arjen askareissa. 

Tämä nainen siis näki, että liukuun eri tavalla. Hän myös aivan varmasti tietää, että pysäköin autoni invapaikalle. Millä logiikalla siis et voi edes yrittää tähdätä sitä koslaasi siihen omaan ruutuusi?! 

En suuttunut tänään siksi, koska tämä nainen oli tehnyt autoon pääsemiseni hieman hankalammaksi. En siksi, että olin vaarassa myöhästyä ripsihuollostani. Entä, jos olisin käyttänyt liikkumiseeni pyörätuolia tai vaikkapa jalkaproteesia, jolloin armollisesti jättämäsi tila olisi ollut aivan liian vaatimaton? Muiden huomioon ottaminen ei paljoa vaadi, mutta joillekin se on mahdottoman vaikeaa. 

Tämä blogi on ollut suunnitelmissani jo ikuisuuksia, mutta vasta tänään sain siihen kimmokkeen. Kirjoitan tätä blogia monesta syystä. Ensinnäkin haluan saada ihmiset ajattelemaan muitakin kuin omaa napaansa ja avartaa heidän maailmaansa. Haluan kertoa asiat niin kuin minä ne koen ja näen. Toiseksi haluan rohkaista kaltaisiani. Nuorempana olisin tarvinnut esikuvakseni ihmisen, johon olisin oikeasti voinut samaistua. Sellaista minulla ei ollut. Olin vain se outo muiden normaalien lasten joukossa. Kolmanneksi nautin kirjoittamisesta. Olen aina nauttinut.  

Lisää minusta seuraavassa postauksessa. 

- T